|
||||||||||
DESIGN AALTONEN TAMMINEN on Anneli Aaltosen ja Pyry Tammisen vuonna 2000 perustama muotoilu- ja kultasepänalan yritys. Suunnittelemme ja valmistamme pääasiassa koruja ja taideteollisuus esineitä. Olemme erikoistuneet suoraan asiakkaille tehtäviin tilaustöihin kuten koruista mainittakoon kihla- ja vihkisormukset. Järjestämme myös erilaisia kursseja joissa on mahdollisuus päästä työhuoneellemme työskentelemään kultasepän ohjauksessa. Kehitämme kurssejamme koko ajan käsityön ystävien iloksi. Töitämme on esitelty lukuisissa näyttelyissä koti- ja ulkomailla. Belgia, Viro, Suomi, Saksa, Japani, Meksiko, Norja, Venäjä, Etelä-Korea, Espanja ja USA. Haluamme pitää hyvää huolta ympäristöstämme ja vaikuttaa sen tulevaisuuteen. Kiinnitämme suunnittelussa tähän erityistä huomiota. Toimintamme lähtökohtana on valmistaa tuotteita jotka kestävät aikaa ja niistä voi nauttia vielä vuosienkymmenien jälkeekin. |
|